Televisiomainoksissa on jotain kiinnostavaa. Parhaaseen katseluaikaan ja sen ulkoupuolella tuleviin mainoksiin suhtaudutuaan sekä inhoten että ihastellen. Niiden kautta saamme käsityksen siitä, mitä rahoillamme saa ja mihin ne riittävät. Niiden kautta saa myös jonkinlaisen käsityksen siitä, mistä me saattaisimme tykätä. Itse saatan joskus katsoa jonkin mainostauon herkeämättä alusta loppuun, ja sen jälkeen mietin poikani kanssa, mitä niiden mainostamista tuotteista tai palveluista ostamme. Emme ole aina yksimielisiä, mutta jälkeenpäin muistellen k-kaupan tarjoukset ovat saattaneet ajatuksemme yhteen. Mainoksissa on myös humoristisia piirteitä, joka tekee niiden katsomisesta youtube-videopalvelusta suosittuja. Ne tuovat telkkarin tietokoneeseen.

Joskus kuitenkin ne ovat äänekkäitä ja häiritseviä, joskus sekä kuvamateriaalin että aiheiden kannalta. Ne käyttävät kieltä, jota jotkut meistä ovat käyttäneet ja ne näyttävät meille uuden tavan käyttää hokemia ja lauseita. Niiden musiikki jää päähän, ja joskus se on ainoa asia, joka meille on jäänyt niistä menneistä päivistä.